Siinä meni joulu ja uusivuosi sitten syödessä. Loppiaisena tapahtui jotain, joka jälleen havahdutti ajattelemaan omaa terveyttäni, vaikkakaan ylipaino ei suoranaisesti ollut siihen syynä. Sain eteisperäisen rytmihäiriön (eteislepatus), joka ei meinannut millään lakata. Terveyskeskuksessa sain useaa eri lääkettä, mutta ei vain auttanut. Jouduin jäämään tarkkailuun yöksi ja tunnin välein sain betasalpaajaa ja jotain toista lääkettä vuorotellen tipan kautta. Aamuun mennessä oli rytmi kääntynyt kohdalleen, ellei olisi, olisin joutunut keskussairaalaan sähköiseen rytminsiirtoon (kuulostaa kamalalta).

No sen jälkeen olen taas ollut ns. laihiksella, vaikkakin olen päättänyt muuttaa pysyvästi elintapani, joten pelkästä kuurista ei voi puhua. Painonpudotuksen tueksi hain apteekista allia, tuleepahan sekin kokeiltua. Toistaiseksi ei ole ollut mitään sivuvaikutuksia, mutta olenkin syönyt alliplanin rasvasuositusten mukaisesti.

Tänään taas työpaikkaruokalassa käteni olivat nopeammat kuin aivot; kerkisin lappaa lautaselleni neljä isoa paneroitua kalanpalaa ennenkuin ehdin ajatella asiaa sen enempää. En kehdannut niitä enää takaisinkaan pistää, koska keittäjä seisoi katselemassa. Sen verran löytyi kuitenkin luonteenlujuutta, että jätin kaksi niistä syömättä.

Palataan asiaan viikon kuluttua,  tovottavasti jälleen hieman kevyempänä!